Eroperheen kakara

Mä saan usein ja paljon palautetta siitä, miten rohkea ja itsevarma mä oon. Totta, mä heittäydyn helposti ja pelkäämättä uusiin tilanteisiin ja kannan itteni ylpeänä elämässä eteenpäin. Tästä on paljolti kiittäminen mun äitiä. Mun parhaat ystävät heittää tästä usein läppää jossa on todella paljon totuuden perää:

Mä oon vapaan kasvatuksen tuote.

Tää ei nyt tarkota sitä, että mä oisin elänyt ilman sääntöjä. Mä vaan sain tehdä itse omat valintani ja omat virheeni. Mua ei rankaistu kun mä mokasin, asiasta keskusteltiin. Mitä mä tein väärin, miksi ja mitä mä voisin tehä eri tavalla. Mä oon saanu oikeesti ison rangaistuksen vaan kerran elämässäni: mä ajauduin väärien ihmisten seuraan, mokasin liian pahasti ja jouduin muuttamaan Savonlinnaan. 

Se oli kuitenkin paras päätös mitä mun vanhemmat on koskaan tehny. 

Mä muutin uudelle paikkakunnalle tajuamatta, miten paljon mä vihasin sitä ihmistä jona sinne lähin ja miten paljon se muuttais mua. 

Ja mä oon tavannu suurimman osan mulle kaikkein rakkaimmista ihmisistä sen muuton ansiosta. 

Vaikka mun "vapaa kasvatus" vaati sen yhden ison mokan ja yhden ison rangaistuksen se on muovannut musta sen ihmisen mikä oon tänä päivänä. Mä oon periny mun äidiltä paljon hyvää: lähimmäisen rakkauden, kyvyn nähdä kaikissa ja kaikessa hyvää ja uskon siihen, että kun vaan heittäytyy ja antaa mennä maailma kyllä pitää sut pystyssä. Kyvyn elää hetkessä ja olla murehtimatta tulevaisuutta liikaa, se tulee sieltä kyllä omalla ajallaan. Mun äiti on selviytyjä joka ei anna paskimmankaan tilanteen horjuttaa itteään. Se on hienoin esimerkki mitä ihminen voi pyytää.

Ja oli mulla kuriakin vaikka se tulikin suurimmaksi osaksi mun isän puolelta. Mun vanhemmat eros kun mä olin ihan vauva vielä. Mä en tunne normaalia perhemallia. Mulle normaali perhe on sellanen missä veli asuu isän kanssa ja mä asun äidin kanssa. Tää ei oo mikään voieiraukkaparkaa niinku moni luulee. Miten mä osaisin kaivata mitään mitä mulla ei oo koskaan ollu? Mä elin tosi onnellisen lapsuuden kahdessa kodissa. 

Me kasvettiin mun veljen kanssa todella erilaisissa olosuhteissa ja siksi, vaikka me ilmeisesti näytetään melko paljon toisiltamme me ollaan luonteeltamme täysin toistemme vastakohtia. Mulla meni pitkään tajuta miksi mun isä ja veli on sellaisia kun ne on. Mistä niiden elämänarvot tulee, koska mä elin arkea niin eri tavalla. 

Mä tajusin vasta muutama vuosi sitten miten siisti tyyppi mun isä on.

Meil oli välillä tosi vaikeeta kun mä heiluin aikuisuuden kynnyksellä, mut nyt mä en vois pyytää parempaa isätytärsuhdetta. Mä oon periny mun isältä ne luonteenpiirteet joiden ansiosta jaksan yrittää kerta toisensa jälkeen uudestaan vaikka tuntuu etten osaa tai pysty: kurinalaisuuden, järjestelmällisyyden, ahkeruuden ja huumorintajun. Jokainen joka sanoo, että mulla on sairaan hyvät jutut, käykää kiitämässä iskää. Mulla meni liian pitkän tajuta kenen geeneistä mä sen sain. 

Miten kaks niin erilaista ihmistä koskaan kohtaa toisensa? Miten elämä ajo ne  yhteen? Siihen mä en osaa vastata, mutta ne kasvatti mut hyvin ja oikein, molemmat omalla tavallaan. Mä sanon sitä tosi harvoin, mut mun vanhemmat on ihan hullun hienoja ihmisiä ja mä rakastan niitä ihan hirveesti. Ne on molemmat uhrannu mun ja mun veljen eteen tosi paljon ja se on jotain, mitä mä en ikinä voi korvata. 

Äiti ja isä:
Kiitos siitä, että mulla on arvot kohillaan.

Tahdoimme

Kuten varmasti kaikki tiedämme, tänään perjantaina 28.11.2014, meidän valitsemamme kansanedustajat äänestivät tasa-arvoisen avioliittolain puolesta äänin 105-92 ja jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä mä pidätin itkua. Tällä hetkellä oon ihan äärimmäisen onnellinen ja olisin antanu mitä tahansa, että olisin saanu seistä rakkaiden ihmisten kanssa kansalaistorilla jännittämässä. Vaikka prosessi on vielä kesken, otettiin me kansana suuri askel tänään eteenpäin.

Isot kivet vieri mun sydämeltä kun tajusin kuinka lähellä me jo ollaan. Ihan kohta meillä on oikeesti vapaus valita.

Sen lisäksi, että meitä ollaan vihdoin kuultu, kuuluu mulle muutenkin tosi hyvää. En enää nää painajaisia ratkeemisesta. Kokoajan ei tee enää mieli.

Nyt helpottaa. 

Toissa viikonloppuna olin ensimmäistä kertaa baarissa selvinpäin. Ja tää ei nyt siis oo ensimmäistä kertaa tän aloittamisen jälkeen vaan ensimmäistä kertaa mun elämässä. Se oli samalla hauskaa ja ihan hirveetä. Jos me oltais valittu joku baari, missä kaikki on niin kännissä ettei kukaan oo enää persoona vaan kyseessä on iso, haiseva ja kovaääninen kasa ois mul ollu ehkä oikeestikki tosi hauskaa. 

Toissapäivänä mä pistin kaksipistenollan ensimmäisen paketin postiin ja se tuntu hyvältä ja oikeelta. Tätä mun pitää tehä just nyt. Jotain mistä jää konkreettisesti jälki, hyvä mieli mulle ja muille. 

Mutta kaikkein onnellisin oon just nyt ja tässä hetkessä.

Kuvittelin aina, että kun tää päivä koittaa mä nousen mun kallioille, avaan kaljan ja huudan kunnes kaikki varmasti ymmärtää kuinka hyvin meillä asiat nyt on. Tänä onnen ja rakkauden päivänä mä avaankin muumiskumpan ja nostan ystävien kanssa maljan uudelle kämppikselle, uusimman star warsin teaser trailerille, vapaudelle ja tasa-arvolle. 

Koska kun me tarpeeksi tahdottiin, meidän tahtoa kuunneltiin.

Vapaus valita

Mä aion nyt puuttua. Mä aion puuttua niin tosissani, että tuntuu, koska nyt en jaksa enää olla hiljaakaan.

Mä en yleensä ota näihin asioihin kantaa julkisesti. Suurin syy on se, että nää aiheuttaa ihan liian kiivaita ja raskaita keskusteluita joissa viimeiset argumentit yleensä on "nokun sä oot tollanen idiootti joka haisee pahalta niin et sä tajuu" tyylisiä ja eihän sellasia keskusteluja jaksa kukaan loputtomiin käydä.

Mut nyt alkaa menemään tunteisiin.

Me asutaan Suomessa. Eritelläämpä tätä vähän:

Me ollaan maa, jota muutamia kymmeniä vuosia sitten pidettiin vähän jälkeen jääneenä. Mä ymmärrän sen täysin, koska meiltä on aikojen saatossa karannut maailmalle satoja postikortteja hymyilevistä lappalaisista poronhoidossa. Sit demokratia soi meille euroopan ensimmäisiä naispresidenttejä. Sit maailma sai tiedon Suomen koulutusjärjestelmästä ja johan me oltiin ihan huippuja. Ja sit me oltiin maailman kahdeksanneksi paras maa asua. Ja sit me esiteltiin maailmalle Angry Birds. Ja sit me oltiin maailmankartalla. Ja sit me oltiin nousussa. Ja yhtäkkiä suomesta puhuttiin ja me oltiin kova maa jossa asui hyviä tyyppejä ja Helsingin katumuoti rokkas. Ja me bailattiin täysiä ja kaikki halus olla me. Mut yhtäkkiä meil olikin miespresidentti mikä tottakai on ihan fine, mut niin monella muullakin oli, ettei se ollu enää niin hienoa. Ja me oltiin enää viidenneksi paras koulutusjärjestelmä. Ja me menetettiin Nokia ja kaikilla meni hermo Angry Birdsiin. Ja tän kaiken ois viel kestäny. Me oltais viel voitu tuulettaa et me ollaan maana tosi ok kaikesta huolimatta.

Mut sit me äänestettiin tasa-arvoista avioliitolakia vastaan.

Ja kaikki meni vituiks.

Mä oon ihminen, joka puhuu aina rakkautta vastaan. Mä pelkään parisuhteita ja mä pidän avioliittoa julmana pilana. Mä oon aina sanonu, etten usko et maailmassa on rakkautta joka voittaa kaiken. Ja mä oon saanu tämän mielipiteen ilmaisusta muunmuassa kengästä päähän.

Mut mä oon nähnyt kaiken voittavaa rakkautta. Mä oon eläny sen keskellä.

Mulla on perhe joka rakastaa mua ehdoitta.
   Mulla on ystäviä jotka seisoo mun takana tilanteesta riippumatta.
      Mulla on ihmisiä jotka kaiken sen pahan jälkeen mitä ne on kokenu yhä uskoo rakkauteen.

Mulla on ympärillä kansalaisia, jotka rakastaa niin paljon, että ne on valmiita uhraamaan oman vapautensa valita kunhan ne saa viettää loppuelämän sen ihmisen kanssa kenet ovat itse valinneet. He ovat valmiita sanomaan tahdon ja astumaan yhdessä epäinhimilliseen vankilaan jota muut kutsuvat avioliitoksi.

 Ja mulla on ympärillä ihmisiä, jotka ois valmiita luopumaan tästä vapaudesta, mutta Suomi, rakas sivistysvaltiomme, ei suo heille tätä mahdollisuutta vain, koska heidän alapäänsä näyttävät liikaa toisiltaan ja joku unohti asentaa ihmiseen mahdollisuuden lisääntyä ilman kivespussin ja kohdun yhteistoimintaa.  

Mä oon satoja kertoja kuullu lauseen "Suomi on vapaa maa!". Missä se vapaus on nyt?

Sinä päivänä kun mä huomaan, et oon valmis luopumaan mun vapaudesta mä vaadin vapautta valita kenen kanssa mä siitä luovun. Sukupuolesta riippumatta.

Parasta sinkkuna olemisessa on nimenomaan vapaus valita. Vapaus valita meenkö leffaan vai lähenkö muutenvaan Tallinnaan. Vapaus valita missä vietän lomat, vapaus valita onko tänään baari-ilta vai koti-ilta. Vapaus valita kenen mukaan lähden ja mistä syistä. Vapaus valita ilman, että tarvitsee ajatella toisen rahoja, menoja tai huolia.

Ja nyt multa on riistetty vapaus valita!

Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen jolla on maksuhäiriöitä.
Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen joka on mua 50 vuotta vanhempi.
Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen jolla on perheväkivaltatausta.
Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen jonka haluun naida vaan koska sil on rahaa.
Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen jolla on rikosrekisteri.
Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen joka käskee mun tehä sille sämpylän ja olla hiljaa.
Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen joka on kykenemätön lisääntymään.
Valtio ei sanois mitään, jos mä löydän miehen.

Mä saisin astella kirkon läpi jokaisen näiden luokse ilman, että kukaan kyseenalaistaa meidän avioliittoa.

Mutta auta armias jos mä löydän rinnalleni koulutetun, työssäkäyvän, rakastavan, ruokaalaittavan, siivoavan ja kaikin puolin täydellisen kauniin naisen niin Valtio on sitä mieltä, et ei oo ok ota mielummin se perheväkivaltataustainen mies koska sillä on ylimääräisiä killuttimia jalkojen välissä.

Siis mikä tässä nyt on niin vaikeaa Suomi?

Nyt mulle vapaus valita välittömästi.

Joku päivä mä tahdon sanoa tahdon, mut mä tahdon itse valita kelle mä sanon tahdon.

Koska mä aion rakastua ihmiseen, en biologiseen lisääntymiskykyyn.

Antakaa kaikille vapaus valita.

Koska kunnes tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi, Suomi ei oo yhtään ok.

Ja ennekuin kommentoit typerän ja väärän mielipitees, sinä idiootti joka haiset pahalta, käy lukemassa mitä Juhani Mykkäsellä oli sanottavaa viime viikolla aiheesta painamalla tätä. Jos sen jälkeen olet vielä sitä mieltä, että me molemmat olemme väärässä olet tervetullut jakamaan mielipiteesi. 

Suomi on kuitenkin, kaikesta huolimatta, vapaa maa.

Vapaaehtoistyö

Pari postausta sitten mä puhuin hyväntekemisestä ja siitä, kuinka tärkeetä ois, että me kaikki otettais itteämme niskasta kiinni ja autettais toinen toistamme. Oltaisiin oikeasti läsnä ja pyrittäisiin kohti parempaa huomista. Mä lupasin ryhtyä sanoista tekoihin.

Ja mä ryhdyin.

Mä ilmoittauduin vapaahetoiseksi.

Tänä aamuna mä kävin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen vanhuksille ja mä lähdin sieltä pois itkua pidätellen. En koska se ois ollut hirveetä. En koska mulle oltiin ilkeitä. En koska se ois ollut jollain tavalla surullista. Mä lähdin sieltä äärimmäisen onnellisena. Niin onnellisena, että se sai mut, ihmisen joka ei itke koskaan, liikuttumaan.

Se tunne, kun vanhus joka ei pysty enää itse lukemaan, joka ei näe, ei vain kykene, puristaa kättäsi ja kiittää koko sydämensä pohjasta sinua siitä, että kävit lukemassa hänelle on tunne, jota mä en pysty sanoin kuvailemaan. Siinä katseessa jonka sain oli puhdasta vilpittömyyttä. Puhdasta kiitollisuutta. Mä vaan luin päivän Hesarin. Mä en tehnyt mitään suurta. Mä vaan lukasin muutaman uutisen. Mulla meni siihen alle tunti. Mutta hänelle se oli suurta. Hänelle se oli tärkeää. Ja ensimmäistä kertaa mun elämässä mä tiesin, että nyt mä oon tehny oikean valinnan. Nyt mä oikeesti teen jotain mikä merkitsee. Mä katoin häntä silmiin ja lupasin tulla takaisin. Ja mä myös menen.

Ja kun mä pääsin bussipysäkille mä pidätin itkua. Ja mun sydämeen sattu onnesta.

          Mä suosittelen vapaaehtoistyötä lämpimästi kaikille.

     Lisätietoja Espoon vapaaehtoistyöstä saat täältä.
Ja avoimet vapaaehtoistyöpaikat Espoon seudullta löytyy täältä.

Tästä pääset tutustumaan Helsingin ja Vantaan tarjontaan. Ja jos sä luet tätä jossain muualla niin naputtele googleen paikkakuntasi nimi ja perään vapaaehtoistyö.

Tämän lisäksi mä menen huomenaamulla ensimmäiseen osaan Punaisen Ristin ystäväkurssia. Suomen Punainen Risti kouluttaa jäseniään (ja myös ulkopuolisia) toimimaan vapaaehtoisina ystävinä yksinäisille. Tämä tarkoittaa siis vanhuksien lisäksi myös muita syrjäytymisvaarassa olevia kuten maahanmuuttajia tai kehitysvammaisia. Ystävä voi toimia myös vankilavierailijana tai vapaaehtoisena sairaalassa.

     Lisätietoja Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta löydät täältä.

Ja sitten viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on asia mikä mun olis varmaan pitänyt mainita jo niin miljoona kertaa koska tää on ollut tiedossa aina siitä lähtien, kun ajatus kaksipistenollasta alkoi muhimaan: koska mä en todellakaan ole suunnitellut tienaavani tällä, vaan tekeväni jotain mistä mä pidän, mä haluan jakaa tästä saamiani rahoja muualle. Muualle tässä tapauksessa ovat vanhukset, lapset ja eläimet.

Jokaista myytyä kymmentä euroa kohden lahjoitetaan tuotteesta yksi euro hyväntekeväisyyteen. 

Kohdetta mä haluan vaihtaa mahdollisimman usein mutta kuitenkin niin, että kaikki niin sanotusti saavat osansa.

Tän kaiken mä oon saanut aikaiseksi parissa viikossa.

Vapaaehtoistoiminta ei vaadi sulta paljoa. Se vaatii vain ja ainoastaan niin paljon kuin sä pystyt antamaan. Jos sä pystyt antamaan yhden päivän kerran kahteen kuukauteen se on ihan ok. Sekin auttaa. Kaikki aika ja tuki mitä sä pystyt antamaan auttaa.

Ja jos ei sitten muuta, niin luvatkaa edes hymyillä kerran päivässä tuntemattomalle. 

Vichyä viikonloppuna, puhdas omatunto maanantaina!

Mun blogilla oli viime kuussa lähes 1000 lukijaa. Se on aika huima määrä ja osa teistä onkin ottanut muhun yhteyttä. On ihanaa lukea kannustavia viestejä ja muiden kokemuksia alkoholittomuudesta.

Yksi näistä yhteyttä ottaneista on Joni.

Joni oli joidenkin mutkien kautta törmännyt mun blogiin ja lähetti tsemppiviestin jossa kertoi olleensa itse jo lähes 5kk alkoholittomana. Joni myös haastaa muita mukaan.

Joni kuvasi aiheesta videon ja lisäsi sen facebookiin. Videolla hän kiteyttää hyvin alkoholinkäytön ongelmat. Totta on, että alkoholissa on plussia, mutta paljon on myös miinusta. Tarkoituksemattomasti Jonin toimet sysäsivät liikkeelle ystäviä ja tuttuja jotka ryhtyivät leikkiin mukaan. Yhden miehen esimerkki valoi (ja valaa) rohkeutta muihin.

Uhratkaa 7min elämästänne ja tsekatkaa mitä hänellä on sanottavana. Kokeilkaa itse pari kuukautta. Mulla tulee se täyteen tämän viikon sunnuntaina ja olo on sen mukainen. Hyvä, raikas ja terve. Puhdistunut. Ottakaa Jonista mallia. Ottakaa musta mallia. Antakaa itsellenne päihdevapaat viikot.

Video löytyy täältä.

Jonia myös haastateltiin turunsanomiin. Pätkän siitä voi lukaista täältä.

Ja jos luet tätä, jätä kommentti. Pistä koodia facebookissa tai googlessa. Mä haluun tietää keitä te ootte.

Mä haluun tietää keille mä kirjotan.

ps. harmaa vihdoin

kaksipistenolla

Kuten mä oon jo aikasemminki mainunnu, mä oon ollu ihan sairaan kiireinen kotona ja sen ulkopuolella ja luulen, että nyt vois alkaa olemaan aika paljastaa syy:

Tammikuusta 2015 toimintansa aloittaa 2.0, käsityönä kierrätysmateriaaleista tehtyjen vaatteiden ja asusteiden nettihuutokauppa. 

Tää on ollu aika hullu projekti ja vieny ihan sairaasti aikaa (ja rahaakin joitakin roposia) mut samalla tää on ollu ihanaa ja parasta. Koko juttu sai alkunsa viime kesänä, kun vitsillä heitettiin rakkaan ystäväni Rosan kanssa ilmoille ajatus yrityksen perustamisesta. Mietittiin et millasesta jutusta vois olla kyse ja jotain vaan klikkas kierrätysvaatteiden kohdalla. Ajatuksesta tuli mulle pakkomielle ja pikkuhiljaa se alko muuttumaan mun päässä todellisuudeksi: mä voisin oikeesti pystyä tähän.

Mä suunnittelin ja ompelin jo pienenä nukeille ja nalleille vaatteita. Vähän varttuessa halusin ruveta vaatesuunnittelijaks. Siitä syystä mulla on ompelukone, sovitusnukke ja taitoja ja kykyjä käsitellä kangasta. Jossain vaiheessa se unelma sai väistyä näyttelemisen tieltä, mutta tän kautta mä oon taas löytäny käsillä tekemisen ilon ja muistanu, miks mä halusin suunitella vaatteita. On aika uskomaton tunne kun omissa käsissä syntyy jotain kaunista. Vielä parempaa on oikeesti nähdä se mitä on tehny jonkun toisen päällä. Se on konkreettisesti oman työn hedelmien ihailua ja se, että voi olla ylpeä omasta tekemisestä on paras fiilis maailmassa.

Aloin selvittämään miten homman vois hoitaa mahdollisimman vähällä sitoutumisella. Kyse on kuitenkin (ainakin tällä hetkellä) ennemminkin harrastuksesta kuin oikeasta työstä, mutta kaikkien näiden vaatteiden jättäminen vaatekaapin pohjalle käyttämättömänä lojumaan ois puhdasta haaskausta. Pienen selvittelyn jälkeen asia oli selvä: ensi vuoden alusta ryhdyn myymään käsitöitä toiminimettömästi verkossa ja kirpputoreilla. Verottajalle haluan huomauttaa tässä välissä, että tiedän myös käsitöiden olevan veroituksen alaisia, ja että kaikki tullaan kirjaamaan ylös ja ilmoittamaan veroitukseen korrektisti.

Viikonloppuna me käytiin nappaamassa ensimmäiset promokuvat meijän ihanissa mökkimaisemissa.

Paikka jossa tuotteet tullaan myymään, sekä samalla viralliset facebooksivut, löytyvät täältä.
                        Käykää tykkäämässä!

Tämän lisäksi pikkuhiljaa alkaa pyörimään mun DIY blogi joka taas löytyy täältä.
(HUOM! sivut tulevat toimintaan vasta muutaman päivän sisällä)

2.0 blogiin tulee DIY ohjeita ihan laidasta laitaan aina kodin sisustuksesta vaatteisiin ja koruihin tai vaikkapa leivontaan. Jos on jotain mielessä ehdotuksia otetaan vastaan!

Apua miten ihanaa elämä on.

Tässä vielä esimakua siitä, millasta settiä kaksipistenollassa tullaan myymään!

Tykätkää, olkaa kauniita ja olkaa ihania. Nauttikaa elämästä ja kierrättäkää. 

Älkääkä pelätkö toteuttaa unelmia!

Kuukausi takana, yksitoista edessä.

En kirjottanu viimeviikolla mitään, koska oon ollu ihan hullu toimijaihminen. Mun mysteeriprojekti pitää mut kiireisenä himassakin ja jotenki tuntuu, et mul on ihan sairaasti enemmän tekemistä kun sillon, kun vietin kaikki viikonloput kreisibailaamassa. Viiikoissa loppuu tunnit kesken. Tässä kuitenkin kuvia parin viikon varrelta ja lupaus, et paljastan vihdoin tälleen julkisestikkin mitä oon tässä menneillä viikoilla puuhaillu heti syysloman jälkeen joka päättyy siis 20.10.! Hui oon vielki aika liekeissä.

Huomasin myös, että syyskuun lopussa tuli kuukaus täyteen tätä alkoholittomuuden vuoristorataa. Rehellisiä plussia: jaksaa enemmän, on raikkaampi olo, viikonloppu ei tunnu loppuvan liian lyhyeen, rahaa jää enemmän sukanvarteen. Viellä rehellisempiä miinuksia: kaljaa tekee mieli 24/7 erityisesti perjantaisin, sosiaalisia kontakteja on kadonnu tosi paljon ku en oo vuosiin soitellu muuta kun kaljaseuraa, en oo ihan varma onks tää tän kaiken arvosta. 

Kyllä, mun tekis mieli soittaa vanhoille frendeille ja lähtee ottamaan se yks bisse.
Se ois niin helppoa.

Se ois niin yksinkertasta.

Mut mä en alottanu tätä luovuttaakseni heti kun ekat bileet alkaa.

Enää  10,61 kuukautta.
              46,41 viikkoa.
                   323 päivää
                       7752 tuntia
                           465120 minuuttia
                            tai 27907200 sekuntia mun seuraavaan kaljaan.