Ja mä ryhdyin.
Mä ilmoittauduin vapaahetoiseksi.
Tänä aamuna mä kävin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen vanhuksille ja mä lähdin sieltä pois itkua pidätellen. En koska se ois ollut hirveetä. En koska mulle oltiin ilkeitä. En koska se ois ollut jollain tavalla surullista. Mä lähdin sieltä äärimmäisen onnellisena. Niin onnellisena, että se sai mut, ihmisen joka ei itke koskaan, liikuttumaan.
Se tunne, kun vanhus joka ei pysty enää itse lukemaan, joka ei näe, ei vain kykene, puristaa kättäsi ja kiittää koko sydämensä pohjasta sinua siitä, että kävit lukemassa hänelle on tunne, jota mä en pysty sanoin kuvailemaan. Siinä katseessa jonka sain oli puhdasta vilpittömyyttä. Puhdasta kiitollisuutta. Mä vaan luin päivän Hesarin. Mä en tehnyt mitään suurta. Mä vaan lukasin muutaman uutisen. Mulla meni siihen alle tunti. Mutta hänelle se oli suurta. Hänelle se oli tärkeää. Ja ensimmäistä kertaa mun elämässä mä tiesin, että nyt mä oon tehny oikean valinnan. Nyt mä oikeesti teen jotain mikä merkitsee. Mä katoin häntä silmiin ja lupasin tulla takaisin. Ja mä myös menen.
Ja kun mä pääsin bussipysäkille mä pidätin itkua. Ja mun sydämeen sattu onnesta.
Mä suosittelen vapaaehtoistyötä lämpimästi kaikille.
Lisätietoja Espoon vapaaehtoistyöstä saat täältä.
Ja avoimet vapaaehtoistyöpaikat Espoon seudullta löytyy täältä.
Tästä pääset tutustumaan Helsingin ja Vantaan tarjontaan. Ja jos sä luet tätä jossain muualla niin naputtele googleen paikkakuntasi nimi ja perään vapaaehtoistyö.
Tämän lisäksi mä menen huomenaamulla ensimmäiseen osaan Punaisen Ristin ystäväkurssia. Suomen Punainen Risti kouluttaa jäseniään (ja myös ulkopuolisia) toimimaan vapaaehtoisina ystävinä yksinäisille. Tämä tarkoittaa siis vanhuksien lisäksi myös muita syrjäytymisvaarassa olevia kuten maahanmuuttajia tai kehitysvammaisia. Ystävä voi toimia myös vankilavierailijana tai vapaaehtoisena sairaalassa.
Lisätietoja Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta löydät täältä.
Ja sitten viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on asia mikä mun olis varmaan pitänyt mainita jo niin miljoona kertaa koska tää on ollut tiedossa aina siitä lähtien, kun ajatus kaksipistenollasta alkoi muhimaan: koska mä en todellakaan ole suunnitellut tienaavani tällä, vaan tekeväni jotain mistä mä pidän, mä haluan jakaa tästä saamiani rahoja muualle. Muualle tässä tapauksessa ovat vanhukset, lapset ja eläimet.
Jokaista myytyä kymmentä euroa kohden lahjoitetaan tuotteesta yksi euro hyväntekeväisyyteen.Kohdetta mä haluan vaihtaa mahdollisimman usein mutta kuitenkin niin, että kaikki niin sanotusti saavat osansa.
Tän kaiken mä oon saanut aikaiseksi parissa viikossa.
Vapaaehtoistoiminta ei vaadi sulta paljoa. Se vaatii vain ja ainoastaan niin paljon kuin sä pystyt antamaan. Jos sä pystyt antamaan yhden päivän kerran kahteen kuukauteen se on ihan ok. Sekin auttaa. Kaikki aika ja tuki mitä sä pystyt antamaan auttaa.
Ja jos ei sitten muuta, niin luvatkaa edes hymyillä kerran päivässä tuntemattomalle.
Sari oli linkittänyt Facebookiin ja pakko kommentoida. Ihan mahtavaa! Itse luen täällä nyt itku silmässä tota sun tekstiä. Kerrothan jossain, millainen se Punaisen Ristin kurssi oli. Itse olen miettinyt sen käymistä, kunhan Suomeen palaan. Toisten auttaminen ja huomioiminen ei ole itseltä aikaa tai rahaa pois. Kaikki mitä siitä saa on merkityksellisempää. Niin kuin sinunkin tunteet ja kokemukset "vain" lehden lukemisesta vanhukselle on käsin kosketeltavissa tekstissäsi. Muutenkin innolla luen tätä sun blogia! Ps. kakspistenolla on huippu ajatus. :)
VastaaPoistaHei kiitos! Ihanaa kuulla, että mun ajatukset herättää tunteita myös muissa :) lupaan kirjottaa parin viikon päästä tästä kurssista jonka lounastauolla tällä hetkellä istun. Täähän on tosiaan kolmipäiväinen ja viimeinen päivä on ens lauantai! :)
PoistaTuota odotin kouluaikana tekeväni hoitotoimenpiteiden lomassa. Mutta niin se vaan Suomessa menee, että hoitajille ei jää aikaa mihinkään lukemiseen ja oikeesti siihen huolehtimiseen, että sillä vanhuksella tai muulla hoidettavalla ois oikeesti viihtyisä olla. On niin paljon muita huonokuntoisia, kirjaamista, koulutuksia ja muuta, että ehdit nähdä aamuvuoron aikana jotakuta sen verran, että aamulla käytät vessassa ja viet odottamaan aamupalaa, sitten tarjoillaan kaikille aamupala kunhan on loput parikymmentä muuta laitettu (ellei osa jää aamupalan jälkeen kun kello tikittää) aamupalalta alkaa suihkut, joten löhdetään sinne. Ennen suihkuja kuivitetaan ne, ketä aamulla ei ehditty. Kun suihkut on ohi, alkaa lounas (ellei ole jo alkanut) ja pöytään pyydetään ne, ketkä sieltä ovat omin voimin muualle ehtineet. Lounaan jälkeen viet tän aamuisen ja muut lepäämään. Ne ketkä ei halua lepäämään, katsoo televisiota tai muuta. Pääset kirjaamaan ja selvittämään kuka teki kenen kanssa ja mitä tai jos aamulla ei ole ehtinyt suihkuttaa kaikkia listalaisia niin lähdet suihkuttamaan. Sitten nostat kaikki kahville. Ennen jokaista ruualle nousua tai levolle menoa käytät wcssä sinne kykenevät ja katsot että vaatteet on puhtaat, hampaat on suussa, silmälasit tallella ja kengät jalassa. Jos on vahingossa listalle tullut samaan vuoroon useampi (how special!) sillon saatat ehtiä lounaan jälkeen viemään jonkun ulos, jos pukemiseen ei mene liikaa aikaa. Joka kerta kun laitat jonkun, mietit vaan kelloa. Jos on norokausi, niin osaat jo varautua etukäteen, että nyt menee ylitöiks ja lujaa. Ous niin ihana pystyä oikeesti hetkeks istahtaa niitten vanhusten seuraks js jutustaa, mut sellasia päiviä on yks sadasta.ja se vituttaa että näin on. Jos alkaa kiirehtimään, että sais aikaa tuollaseen, niin sit taas vaarantuu potilasturvallisuus. Ja nyt en edes ehtinyt kertomaan kuinka paljon jo pelkästään lääkkeiden selvittämiseen joka aterialle ja ennen menee aikaa. Ollaan vähän loppu. Ja kiitollisia siitä, että on ihmisiä, joilla on aikaa ja halua tehdä vapaaehtoistyötä myös täällä meidön suomessa.
VastaaPoista